Otteluraportti: Vesattarille ensimmäinen sarjapiste superissa
toukokuu 15, 2019
Vesattarille kunniakas häviö kotiavauksessa
toukokuu 25, 2019

Keskiviikkona vihdoinkin koittaa se päivä, kun ensimmäistä superpesiskauttaan pelaavat Vesattaret pääsevät esiintymään kotiyleisölleen. Vesattarien kotikenttänä toimiva Hanakat Areena on kokenut melkoisen muodonmuutoksen sitten viime syksyn, kun fasiliteetteja on laitettu uuteen uskoon mm. uuden kioskin, kuuluttamon sekä lisäkatsomon muodossa. Juuri näiden uudistustöiden vuoksi seura pyysi sarjakauden alkuun ”vieraskiertuetta”, jotta paikat ehditään saada kuntoon ennen ensimmäistä kotipeliä.

Historialliseen ensimmäiseen Mynämäellä pelattavaan aikuisten superpesisotteluun Vesattaret saa vastustajakseen Porin Pesäkarhut. Kausiennakoissa Pori on varsin yksimielisesti nimetty ylivoimaisen mestarisuosikin Jyväskylän Kirittärien pahimmaksi uhkaajaksi. Esimakua asiasta saatiin jo hallikaudella, kun vastoin odotuksia hallimestaruuspokaali matkasi Poriin Pesäkarhujen lyötyä finaalissa Kirittäret kotiutuslyöntikisan jälkeen numeroin 2-1 (2-3, 2-1,-,3-2). Myös Vesattaret joutuivat halli-SM:n alkuturnauksessa toteamaan porilaiset paremmikseen numeroin 0-1 (2-2, 0-7).

Porilaisten vahva meno on jatkunut myös ulkokentällä, jossa se on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua puhtaasti 2-0. Tampere tosin laittoi tiukasti kampoihin häviämällä kummatkin jaksot vain yhdellä juoksulla. Vesattarilla sen sijaan voittotili on vielä avaamatta, mutta pistepussin pohjalle on sentään saatu täytettä yhden jaksovoiton tuoman sarjapisteen verran. Kirittäret oli avausottelussa omaa luokkaansa, mutta kaksi seuraavaa peliä Hyvinkäätä ja Kempelettä vastaan olivat hyvin tasaisia, ja ainakin keltamustien lasien läpi katsottuna voisi väittää Vesattarien ansainneen niistä jopa voiton tai ainakin enemmän kuin mitä nyt saatiin.

Viime kaudella lukuisat loukkaantumiset tuhosivat Pesäkarhujen mestaruushaaveet. Pahiten se kosketti lukkariosastoa, ja sille tontille onkin nyt saatu merkittävä vahvistus Noora Matikan (o.s. Patrikainen) siirryttyä Pesä Yseistä Pesäkarhuihin. Porin joukkue on vuosi toisensa perään ollut sarjan nopein, eikä etenemisvoimassa ole puutteita nytkään, siitä pitävät huolen mm. Henna Juka sekä Milla Lindström. Kotiutusosastolla suurimman vastuun kantaa tälläkin kaudella Susanna Puisto, joka on jo neljänä kautena peräkkäin sijoittunut lyöjätilaston kakkoseksi Lapuan Janette Lepistön vanavedessä. Puiston lyönti onkin ollut tikissä heti kauden alussa, ja hän on tällä hetkellä lyöjätilaston piikkipaikalla 12 lyödyllä juoksulla. Myös Porin ulkopeli on sujunut mallikkaasti, eivätkä sen vastustajat ole saaneet kolmessa pelissä aikaan kuin vaivaiset viisi juoksua.

Myös Mynämäen osalta ulkopeli on ollut kauden ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta kohtalaisen hyvää antaen mahdollisuuden jaksojen ja ottelujen voittamiselle. Toki virheitäkin on mahtunut joukkoon. Enemmän parannettavaa löytyy kuitenkin sisäpelin osalta, jossa varmaankin myös alkujännitys on näkynyt tekemisen laadussa. Rohkaisevaa on kuitenkin ollut huomata, että tälläkin tekemisen tasolla pysyttiin hyvin keskikastiin lukeutuvien joukkueiden Hyvinkään ja Kempeleen vauhdissa vieraskentilläkin. Helpot virheet kun saadaan karsittua, niin pisteitäkin pitäisi alkaa ropisemaan.

Ottelu alkaa Hanakat Areenalla arkipäivien tapaan klo 18.