Otteluennakko: Vesattaret vs. Fera, näytös 3/4 Raumalla
9 heinäkuun, 2019
Otteluraportti: Niin lähellä, mutta niin kaukana
20 heinäkuun, 2019

Mynämäki ja Rauma ottavat tällä kaudella toisistaan mittaa peräti neljä kertaa, sillä Vesattaret ja Fera muodostavat paikallisotteluparin. Joukkueet ovat ehtineet kohdata toisensa jo kolmesti ja niissä kaikissa raumalaiset ovat vetäneet pidemmän korren. Yksi sarjapiste Feralta kuitenkin jäi liitolle, kun ensimmäisessä kohtaamisessa Mynämäellä Vesattaret väänsivät toisen jakso tasuriksi.

Raumalaisten osalta kausi on sujunut kutakuinkin ennakko-odotusten mukaisesti. Pelinjohtajien kausiennakoissa Fera sijoitettiin sarjan puoliväliin kuutossijalle ja täsmälleen sillä sijalla se tällä hetkellä majaileekin kerättyään 24 pistettä 18 ottelusta. Sarjan keskikastissa erot ovat todella pieniä, ja neljäntenä olevan Seinäjoen sekä seitsemäntenä olevan Hyvinkään välillä on vain kolmen pisteen ero. Pudotuspelipaikkansa Rauma on jo käytännössä varmistanut, mutta kotiedun saaminen eli neljännelle sijalle nouseminen on varmasti vielä sen tavoitteena ja täysin saavutettavissa. Näinollen Rauma tekee varmasti kaikkensa viedäkseen tästäkin kohtaamisesta täydet kolme pistettä. Vesattaret löytyy sarjataulukosta niinikään ennakkokaavailujen mukaisesti sijalta 10. Ottelumäärät kuitenkin vaihtelevat melkoisesti ja Vesattaret on pelannut peräti neljä ottelua vähemmän kuin sen edellä oleva Lappeenranta. Vesattarilla onkin edessä nyt melkoinen ottelurupeama kun viiteen päivään on mahdutettu kolme peliä. Onneksi ne kaikki kuitenkin pelataan Hanakat Areenalla, joten matkustamisesta ei aiheudu ylimääräistä rasitusta. Tämä kolmen ottelun kotiotteluputki onkin hyvin ratkaiseva sen suhteen, onnistuvatko Vesattaret vielä luovimaan itsensä kuiville vai jatkuuko kausi runkosarjan jälkeen putoamiskarsintapeleillä.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen nähtiin Raumalla vain reilu viikko sitten, ja siinä ottelussa kotijoukkue vei Vesattaria pahemman kerran. Raumalla oli pesiksen analysointityökalua Titaniaa tutkittu tarkasti ja Feran ulkokenttä onnistui pelaamaan pois vierasjoukkueen vaihtolyönnit kovalla prosentilla. Vesattarista kakkosena palkittu, etenijäjokerina pelannut Henna Nurmi meni hienosti kentälle, mutta kolmoselle asti hänet saatiin saateltua vain kahdesti. Kummallakin kerralla Henna kuitenkin poltettiin kotitaipaleelle, ja niinpä Vesattarien tehtyjen juoksujen määräksi jäi ensimmäistä kertaa koko kaudella pyöreä nolla. Ulkopeli sinällään toimi ykköspalkitun Mari-Ann Lehtisen johdolla vähintäänkin kohtuullisesti. Sen myötä ainakin jaksovoiton saaminen olisi ollut saavutettavissa, jos sisäpeli olisi rullannut edes likipitäen samalla tavalla kuin sitä edeltäneessä kotiottelussa Kirittäriä vastaan.

Alustavien kokoonpanotietojen perusteella Rauma lähtee otteluun täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa ja vain keskipalkin lyöntijärjestykseen on tehty pientä viilausta. Rauma on muutekin saanut pelata koko kauden pääosin samalla rosterilla ja vain 14 pelaajaa on ollut tositoimissa. Mynämäen kokoonpano sen sijaan kokee jälleen pieniä muutoksia. Rauman ottelusta puuttunut kotiuttajajokeri Minttu Mäkinen palaa kokoonpanoon ja Henna Nurmi siirtyy jokeripaidasta tutummalle paikalleen kakkoskoppariksi Sohvi Korhosen tilalle.

Karjurockin isännöimä kohtaaminen alkaa Hanakat Areenalla tuttuun tapaan klo 18. Foreca lupailee illaksi mitä kauneinta kesäsäätä, päälle 20 asteista auringonpaistetta, joten ainakin olosuhteet ovat kunnossa tasokasta ottelua varten.