Otteluraportti: Fera niukasti Vesattaria etevämpi
28 toukokuun, 2019
Otteluennakko: Paluu Lappajärvelle
5 kesäkuun, 2019

Kahden kotiottelun jälkeen Vesattaret saavat jälleen pakata pelivehkeensä bussiin, joka ottaa suunnan kohti Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskusta, Seinäjokea. Viime kaudella Seinäjoki jäi runkosarjassa viidenneksi ja samoille sijoille joukkuetta on ennakoitu nytkin. Joukkueen runko on pysynyt varsin hyvin kasassa, mutta pari pahaa menetystä se kuitenkin joutui kokemaan kun erinomainen lukkari Niina Härkönen sekä kotiuttajajokeri Saara Suomalainen poistuivat vahvuudesta. Varsinaisia tähtiä joukkueesta on vaikea nimetä, ja Seinäjoen valttina onkin lähinnä joukkueen tasaisuus. Suomalaisen lähdön jälkeen kotiutuksista suurimman vastuun joutuu kantamaan Aino-Kaisa Mantere, joka jo viime kaudella löytyi lyöjätilaston kärkikymmeniköstä. Etenemisvoimaa löytyy mukavasti ainakin Netta Rummukaiselta ja Laura Kerolalta. Suurimmat ongelmat viime kaudella löytyivätkin ulkopelin puolelta, sillä sen kentästä lyötiin juoksuja toiseksi eniten. Paljon on kiinni siitä, miten Härkösen korvaajana aloittava, vasta 17-vuotias Johanna Karjanlahti selviytyy vaativasta lukkarin tehtävästä.

Seinäjoen kausi lähti liikkeelle odotusten mukaisesti, eikä kahdessa ensimmäisessä otteussa Poria ja Lapuaa vastaan ollut tarjolla muuta kuin kunniakas kakkossija. Nyt Seinäjoki kuitenkin porskuttaa kahden ottelun voittoputkessa kun se onnistui vastoin odotuksia hakemaan puhtaat 2-0 voitot sekä Kempeleestä että Mansesta. Jälkimmäinen voitto onkin toistaiseksi ollut kuluvan kauden ylivoimaisesti suurin yllätys naisten superissa. Yksilöpuolella Aino-Kaisa Mantere on vastannut mainiosti huutoon ja on 12 lyödyllä juoksulla lyöjätilaston TOP5:ssa. Myös ulkopelissä on ollut nähtävissä selvä tason nosto viime vuotiseen verrattuna, ja uusi nuori lukkari Karjanlahti on onnistunut vaativassa tehtävässään varsin hyvin. Selvää on, että Seinäjoki kantaa helatorstaisessa ottelussa ennakosuosikin paineet.

Vesattarien kokoonpano menee hieman uusiksi, kun kopparina pelannut Sohvi Korhonen joutuu henkilökohtaisista syistä jättämään ottelun väliin. Korvaajaksi on hankittu yhteistyöjoukkueesta Janakkalan Janasta Stina Parantainen, jolta löytyy aiempaa kokemusta superpesiksestä lähinnä Mansen paidassa lähes 30 ottelun verran. Samalla myös lyöntijärjestystä sorvataan uuteen uskoon.

Ottelu alkaa Seinäjoen pesäpallostadionilla torstaina klo 16, ja SMJ:n yhteistyökumppanit tarjoavat siihen vapaan pääsyn. Ja ne jotka eivät paikan päälle pääse, voivat tietysti seurata ottelua suorana fanikameralähetyksenä Ruutu+ palvelusta.